torstai 29. joulukuuta 2016

Mitä sitten tapahtuikaan?

Vielä on hetki aikaa tiivistää loppuvuoden tapahtumat, ennen kuin vuosi vaihtuu...

Heinäkuussa suuntasimme lomamatkalle Viroon ja Latviaan. Pari näyttelyäkin siihen reissuun oli toki yhdistetty. Pärnu KV oli Sannin osalta hieno. Molempina päivinä ERI SA ROP-VET, VET-SERT ja VSP. Ensimmäisenä päivänä jaksettiin osallistua myös BIS-VET-kehään, jossa pompittiin mukana loppuun saakka, mutta ei sijoituttu siellä. Toisena päivänä Sannista tuli Eestin veteraanivalio. Enpä ole tänäkään päivänä vielä saanut aikaiseksi anoa titteliä näkyviin Suomen kennelliitolta.

 


Leo sai ensimmäisenä päivänä sileän ERIn kyömykuononsa ansiosta ja toisena päivänä Vara-Cacibin. 



Leo täytti reissun aikana 3 vuotta ja synttäreitään nuori herra vietti merenrannalla.




Vuokramökille ilmestyi jostain myös yksi synttärivieras. Leo oli ilmeisesti salaa kutsunut...



Latviassa oli kaksipäiväiset Ogre Winner & Ogre Summer -näyttelyt. Arvelin, että tuli ilmoitettua väärä koira sinne, sillä nahkoja oli ilmoitettu peräti 13 ja flatteja vain yksi. Sanni olisi varmasti saanut sieltä veteraanisertin. Onneksi reissu ei ollut turha, sillä Leo sai ERI SA:n molempina päivinä ja nappasi myös sertin! Arvostelutkin ovat säästyneet tallessa: 

Ogre Winner: "Excellent type and size. Nice head and expression. Correct mouth and very good neck. Excellent angulated, excellent chest and topline. Correct tail. Very good coat and color. Moves very well. Nice temperament." ERI SA AVO1 PU2 SERT  Ragnar Hjorth (Norway)

Ogre Summer: Leo ERI SA AVO1 PU2. 
"Lovely presentation and condition. Dark eyes, very good coat, very good topline, legs and tail set. Very good ribcage. Very good coat. Moved well. Showed well." John Muldoon (Ireland).


Leo aiheutti myös harmaita hiuksia kepolle karkaamalla. Olivat juosseet siellä peräkanaa ympäri näyttelyaluetta.



Heinäkuun lopussa käytiin toistamiseen Laukaalla. Tällä kertaa kisattiin LPKY:n joukkueessa tottelevaisuuden suomenmestaruudesta. Meillä meni omalta osalta pieleen oikeastaan kaikki. Lähdettiin ajamaan koepaikalle aamuyöllä ilman unta. Paikkis oli heti aamusta ja meidän yksilöliikkeet ihan viimeisten joukossa. Ilma muuttui painostavan kuumaksi, väsytti ja Leo ei rauhoittunut yhtään häkkiin nukkumaan. Lisäksi se sotkeutui hihnaansa ja nykäisi niin, että satutti jalkansa. Se ontui ennen yksilöliikkeitä ja oma keskittyminen meni sen arpomiseen, onko se kunnossa vai ei. Se kolautti itsensä hyppyyn, mikä ei ole yhtään Leon tapaista. Muutenkin liikkeet olivat ihan tuskaa. Omat aivot eivät toimineet yhtään, enkä edes älynnyt pysäyttää sitä, kun se juoksi ruutuun lähetyksessä kehänauhan yli. Siinä meni paitsi ruutu myös kokonaisvaikutus nollille. Ihme kyllä saatiin sillä hirveällä suorituksella sentään 3-tulos kaavittua kasaan. Kivointa päivässä oli joukkuetoverin sijoitus toiseksi alokasluokassa! Siinä riitti juhlimisen aihetta koko joukkueelle.



                                         kuvat: Pauliina Havo

Elokuusta jäi mieleen Sannin aiheuttama jääkaapin oven paikoiltaan pudottaminen. Se syöksyi ottamaan jotain pientä ruoan murusta, joka putosi jääkaapista lattialle. Sanni sukelsi vauhdilla oven alle ja nousi sitten ylös ja puski oven saranoiltaan. Onneksi olin itse avannut oven ja sain sen napattua kiinni. Oli suhteellisen painava nimittäin. Ja onneksi oli mies kotona askartelemassa oven takaisin paikoilleen.



Elokuuhun mahtui myös yksi näyttelyreissu Luumäelle. Kummipoika oli meillä lomanvietossa ja lähti mukaan kannustamaan. Se auttoikin ja Leo sai toisen Suomen sertinsä sieltä ja oli PU2. Arvostelu oli todella hyvä ja se on todella hyvässä tallessa (kadoksissa siis).




Syyskuun tärkein tapahtuma oli Sannin 10-vuotissynttärit. Olen niin kiitollinen, että olen saanut pitää sen näin kauan terveenä. Surullista ajatella, että isosta sisarusparvesta on enää Sanni jäljellä. 




Korkattiin Sannin kanssa syyskuussa myös rallytokon avoinluokka Mikkelissä. Se olikin varsinaista ohjaajan mokailun ilotulitusta, mutta saatiin kuitenkin 86 pistettä ja hyväksytty tulos. Paperissa oli pelkkiä ohjaajavirheitä ja päätin opetella säännöt ennen seuraavaa koetta. Nollattiin ihan helppo "kierrä koira"- kyltti, kun en muistanut, että kierron jälkeen pitää hetkeksi pysähtyä. Sannin iloista työskentelyä tuomari kehui niin kommentissaan kuin myös kisakirjaa palauttaessaan.

 Lokakuussa kisattiin rallytokon piirinmestaruudesta Kouvolassa LPKYn joukkueessa. Sieltä Sannille 92 pistettä ja tuomarin suosikki -palkinto. Virheet olivat kontrollivirheitä ja tulivat ilopompuista.



Toinenkin rallattelu käytiin tekemässä Imatralla. Sieltä Sannille 98 pistettä, avoimen luokan voitto, tuomarin suosikki-palkinto ja RTK2. Eli ihan kaikki! 


kuva: Pauliina Havo





Sen jälkeen on muutamia kertoja käyty treenaamassa voittajaluokan liikkeitä ja eiköhän me vielä kokeisiinkin mennä. Sanni on niin parasta mahdollista seuraa, kun intoa riittää ja sille se, että olen tyytyväinen siihen ja annan sen näkyä, on vähintään yhtä hyvä palkinto kuin namit tai lelu. Ehkäpä sen takia en ole ymmärtänyt Leon kanssa panostaa palkattomuuteen ja meillä onkin tekemisessä pahoja ongelmia mielentilan kanssa. Sanni on aina valmis. Se ei vaadi mitään virittelyjä, mutta toisaalta sillä kestää homma kasassa iloisuudesta ja innosta huolimatta, eikä se ala ääntelemään. Ilopomput ovat tuonikäiselle mummokoiralle täysin sallittuja.



Marraskuussa osallistuttiin Leon kanssa tottelevaisuuden seuranmestaruuskisoihin. Se oli kammottavan äänekäs suoritus, pahinta möykkäämistä tähän asti. Mielentila ei ollut lähimainkaan oikea. Leo kuitenkin osaa liikkeet vaikka silmät ummessa, joten se suoriutui niistä 1-tuloksen arvoisesti ja saavutti koulutustunnuksen TK2. 




Leo osaa jo aika hyvin voittajaluokan liikkeet, mutta tällä hetkellä on kaukainen ajatus, että se kykenisi koko setin tekemään koemaisesti. Ja metallinoutoa se inhoaa syvästi. Sen kyllä sitten huomaakin. Ruutu, ohjattu nouto, tunnari ja luoksetulon pysäytys ovat Leon bravuureja ja niitä se rakastaa. Kaukoissa on myös vihdoin edistytty, mutta seuraamisessa taannuttu. Huoh... Nyt taukoillaan treeneistä, mutta kun niitä jatketaan, panostetaan kehään menoon, liikkeiden väleihin ja palkattomuuteen. Valon välähdyksiä aina välillä näkyy. Kävimme Pekka Korrin koulutuksessa, jossa saimme vinkkejä ja jossa Leo oli todella hyvässä (ja hiljaisessa) työskentelymoodissa lähes koko ajan. Toisaalta ongelmat eivät sitten tulleet optimaalisesti esiin. Myös yleisissä treeneissä, jossa ollaan iso osa ajasta kaikki koirat kerralla kentällä, Leo on ollut todella kiva treenikaveri. Tokon valmennusryhmässä taas yleensä aivan ylikierroksilla, vaikka miten yrittäisi tehdä asiat. On tokoilun lopettaminenkin aina välillä käynyt mielessä, mutta aina se into jostain tulee takaisin.


Hakuilu jäi tältä kaudelta, mutta pari erinomaisen hienoa esineruutua käytiin tekemässä ennen lumen tuloa. Toivottavasti päästään enemmän maastoon ensi kesänä ja saadaan myös aikaiseksi mennä BH-kokeeseen. 






Sannikin on päässyt esineitä etsimään. Treenikuvista kiitos Leena Kantaselle.


Agilityä ollaan käyty kerran viikossa (tai kahdessa treenaamassa). Leo oli pitkään poissa kuvioista juostuaan parkissa ollutta autoa päin ja loukattuaan itsensä. Se on kyllä ihan loistava agilitykoira! Ja sitä lajia se myös rakastaa. Yhdet kisatkin juostiin. Tosi hyvät, joskin vaikeat 1-luokan radat, joista jäi hyvä fiilis. A:n alastulokontakti pitää treenata kuntoon ja sitten ehdottomasti kisaamaan. Perinteisiin kinkunsulatusepiksiin päästiin osallistumaan ja niissä Leo teki hienon radan (vain yksi muurin palikoista putosi) 1-luokan nopeimmalla ajalla.

Joulu sujui rauhallisesti, mutta paria päivää ennen joulua oli vähän toisenlaiset tunnelmat. Sanni pääsi käsiksi pieneen pussukkaan, jossa oli ns. matka-apteekki eli sekalainen lajitelma lääkkeitä. Se söi ne lähes kaikki. Jouluostoksille meno vaihtuikin päivään eläinlääkärissä, jossa Sannin maha tyhjennettiin, seurattiin veriarvoja ja sitä nesteytettiin. Kotona vielä jatkettiin lääkehiilen antamista. Selvittiin säikähdyksellä ja jatkossa kaikki panadolit ja vastaavat ovat aina visusti lukkojen takana, missä niiden olisi puitänytkin olla.

Tässä lopuksi muutama kuva Päijänteen kansallispuistosta itsenäisyyspäivän tienoilta. Sinne on moni retkistämme tänäkin vuonna suuntautunut. Me toivotamme kaikille hyvää ja onnellista uutta vuotta 2017!









perjantai 15. heinäkuuta 2016

RTK1 Sanni ja Leon rotumestaruus tokokoe


Sannin kanssa käväistiin 4.7. maanantaina Hämeenlinnassa viimeisissä alokasluokan rallytokokokeissa, eikä tulos ollut ollenkaan pöllömpi. Täydet 100 pistettä RKT1 ja sijoitus 1/25. Sanni sai ihanan pehmoeläinpöllön palkinnoksi. Rataantutustumiseen mentiin hiukan myöhässä, mutta onneksi rallyssa on reilusti aikaa. Sanni teki radan intoa puhkuen hyvässä kontaktissa, niin kuin se aina tekee. Tuomarin kommentti olikin "iloista ja täsmällistä osaamista". Sannin kanssa on niin helppoa,kun voi itse keskittyä kyltteihin ja luottaa siihen, että se ei kiinnitä mihinkään muuhun huomiota kuin täysillä tekemiseen. Sen kanssa on tuntematon käsite "häiriö" eikä sen kanssa ole ikinä tarvinut mitään häiriötreenejä tehdä. Leo onkin sitten ihan eri planeetalta...

 



Leo puolestaan osallistui Laukaalla 1.7. pidettyihin collieiden rotumestaruus tottelevaisuuskokeisiin. Kyseessä oli Suomen collieyhdistyksen 70v juhlatapahtuma ja varmaan sen takia paikalla oli ilahduttavan iso joukko suippokuonoja. AVO-luokan liikkeet oli jaettu kahteen osaan, mikä oli ainakin meille todella hyvä uusi kokemus. Leo oli tarkoituksella vähän väsytetty, eikä tehty mitään kehäänmenovirittelyjä. Saatiin hiljainen suoritus aikaiseksi. 


Ryhmässä istuminen tehtiin kahdessa osassa. Meille arvosana 9,5. Leo korjasi kerran asentoaan liikauttamalla etutassuaan. Viereisellä kentällä oli paikkamakuu samaan aikaan, joten hyvää häiriökäskyjen sietotreeniä saatiin samalla.

Vitsi mikä heitto! Ei ihme, ettei kapula laskeutunut ihan suoralle linjalle.


 

Ensimmäinen setti alkoi noudolla, josta saimme 9. Leo vähän vilkaisi kehänlaidalla kyykyssä olevaa valokuvaajaa.

Luoksetulo 9,5. Eteentullessa tökkäsi kuonolla minua.



Liikkeestä seisominen 9. Luultavasti pysähdys olisi voinut olla nopeampi.

Merkinkierto 8,5. Todella ripeä ja hyvä muuten, mutta kaatoi merkin. Sellaista ei ole aiemmin ikinä käynyt.



Estehyppy 8,5. Sama kuin luoksetulossa eli kuonokosketus.



Toisessa setissä aloitettiin kaukokäskyillä, joista saimme 10. Vaihdot nopeat ja puhtaat, mutta loppuperusasento oli vajaa. 

Liikkeestä maahanmeno nollattiin. Ei oltu treenattu kuin istumista ja seisomista. Nuo jäävät ovat muutenkin heikkoja meillä, eikä erottelu aina onnistu.



Ruutu 8. Meni ensin liian sivuun ja oli käytettävä toinen käsky. Muuten hyvä. 

Seuraaminen 7,5. Tuomarin sanoin, oli aluksi erinomaista ja sitten tapahtui jotain. Alkoi meille niin tutuksi tullut painaminen ja vasten nojaaminen. Kun lopussa vielä hieman edisti, oli kääntyminen aika vaikeaa, kun jalalla piti töniä koiraa pois tieltä. Pieni piippauskin pääsi jossain kohtaa, mutta yllättävän hiljainen suoritus silti.




Teepä tässä nyt sitten käännös vasemmalle... :D 


Kokonaisvaikutus 9 ja hyvin kannusta tuomarin loppupuheenvuoro. Marjo Halmiala oli muuten erittäin kiva tuomari. Koe eteni vauhdilla ja pitkähkön perustellun palautteen sai kaikista liikkeistä lopuksi. 

Lopputulos oli 268,5 pistettä ja 1-tulos. Sijoitus 3/13. Saimaan alaosasto sai joukkuepronssia. 

Leon äiti Sintti (FI TVA Koiruuksien Siiri Tuuliviiri) vei rotumestaruuden hienolla työskentelyllä ja EVL 1-tuloksella. Saatiin ihana äiti & poika kuva!


Kuvaajille Annille ja Anninalle valtaisat kiitokset! On koko juhlaviikonloppu hyvin dokumentoitu.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Tokokuulumiset

Leon tokokuulumisten päivittäminen on jäänyt retuperälle. Yhdet alokasluokan kokeet tumpeloitiin, koska menimme koepaikalle puoli tuntia myöhässä. Leo joutui lähes suoraan kehään ja oli niin kierroksilla, että havahtui vasta kolmanteen maahanmenokäskyyn paikkamakuussa. Nollattiin se ja seuruutakin vähän häiritsi roikkuva köysilelu, joka unohtui jättää kehän laitaan ja jota piti yrittää tunkea pysymään repaleisen liivin taskussa. Naurattaa yhä koko koe ja tuo säätö! Lahdessa napsahti sitten 1-tulos ja TK1. Siellä oltiin todella hyvissä ajoin ja Leo sai muut luokat hengailla kehän laidalla ja oli sopivassa mielentilassa, kun oma luokka alkoi. Se jäi mieleen onnistuneena suorituksena.



Sitten haettiin Kymen nuorten tokokoirien valmennusrinkiin ja alettiin valmistautua pääsykokeisiin. Liikkeinä arvosteltiin paikkamakuu, seuraaminen, luoksetulo, nouto ja yksi vapaavalintainen liike. Valitsimme merkin kierron, koska Leo rakastaa sitä. Huomasin tosin pian, ettei sitä oikein voinut treenata, koska lunta oli kaikkialla. Olimme sitten tuttu näky paikallisen S-marketin parkkipaikalla merkkeinemme. :D Pääsykokeissa suurin painoarvo oli yhteistyöllä ja kokonaisvaikutelmalla. Leo suoriutui erinomaisesti pääsykokeista. Ainoastaan seuruussa oli häiritsevää ääntelyä, mutta ei siinä määrin, mitä treeneissä tuppasi olemaan. Meidät valittiin rinkiin seuraavalla palautteella:

 "Seuraamien teknisesti siistiä ja koiralla hyvä asenne. Hieman koira piippaa seuruun aikana. Luoksetulossa hyvä vauhti ja hallittu loppuosa. Pidossa pitää kapulaa hyvin, luovutus hieman hätäinen. Tässäkin hyvä asenne. Merkin kierrossa hyvä vauhti ja draivi. Kiva koira jolla napakkuutta liikkeissä - kiva pari. Ei piipannut muissa liikkeissä. Muutamia vartaloapuja mm. sivulle siirtymisissä."

Sitten ääntelyongelmat alkoivat salakavalasti pahentua. Leo ei haukkunut, mutta piippaamista etenkin seuruussa alkoi tulla koko ajan enemmän. Ja toinen itseni hermoromahduksen partaalle ajava ongelma oli täydellinen sekoaminen juoksuaikaisten narttujen tuoksuista. Kerran treenattiin tärppipäivissä olevan nartun kanssa samassa ryhmässä ja Leo valvoi levottomana puolet yöstäkin sen jälkeen. Ja se on sen koommin seonnut jo kyseisen nartun autosta, puhumattakaan koirasta, vaikka juoksuista on jo kuukausikaupalla. Ihan pari kertaa mietin, miksi joku ottaa uroskoiran harrastuskoiraksi... Kävimme Oili Huotarin koulutuksessa ja hänestä Leo vaan on ihan liian korkeassa vireessä. Teimme vireenlaskuharjoituksia. Esimerkiksi seuruussa namista luopumista. Eli nami oli kädessä Leon kuonon vieressä ja se ei saanut vahdata sitä. Sen piti seuruussa olla alempana, mitä kuvassa. Lelupalkka muuttui ruoaksi ja koko jutusta tehtiin astetta tylsempää sille. Se auttoi hiljaa pysymisessä, ainakin väliaikaisesti. Ja opin itse laskemaan sen kierroksia jo ennen kehään menoa.




Luulin ääniongelman menneen parempaan suuntaan ja menimme Mikkeliin ekoihin AVO-luokan kokeisiin. Juuri ennen suoritusta Leo pääsi nuuhkimaan juoksunsa vastikään ohittanutta narttua ja oli levoton. Oma asenne oli hiukan hysteerinen "no niin, tää oli tässä". Suoritus oli karmeaa ininää alusta loppuun! Oma käytös hermostunutta ja näytin siltä, että joku lääkitys olisi tarpeen. :D Joka liikkeestä lähti pisteitä ääntelyn takia. Ja lähtihän niitä muutenkin. Kuvaaja (onneksi) vahingossa peitti sormella kaiuttimen välillä. Oma taktiikkani oli antaa sen pyöriä liikkeiden välillä, että se purkaisi itseään, mutta ei se kyllä mitään auttanut. Intoa piisasi, mikä tietysti oli hyvä ja ei sillä narttukoira enää mielessä ollut. Saatiin 1-tulos ja 270,5 pistettä. Sijoituttiin toiseksi luokan voittajan ollessa 0,5p parempi. Kokeista ei jäänyt kovin ylevä fiilis.


Omasta mielestäni Leon ääntely oli ennen kaikkea turhaumasta johtuvaa. Sillä ei ollut eikä ole vieläkään riittävää kestoa palkattomuuteen ja nuo liikkeiden välien siirtymät pitäisi saada kuntoon. Tuon kokeen jälkeen jätettiin kahdeksi kuukaudeksi itse liikkeiden treenaus kokonaan ja keskityttiin vain ja ainoastaan oikeaan tunnetilaan. Kävin Jari Kantoluodon tottisseminaarissa Tampereella kuunteluoppilaana, mistä sain uusia ideoita ja vahvistusta, että nyt mennään oikeaan suuntaan. Tärkein neuvo oli meitä ajatellen, että en palkkaa oikein tehdystä liikkeestä,vaan siitä, että sen jälkeen on valmís toteuttamaan uuden käskyn. Leon kohdalla valmis ei tarkoita sille tyypillistä tärinää ja malttamatonta odotusta, vaan pitää odottaa, että on rennon rauhallisen keskittynyt. Käytiin myös Kylliäisen Katin ryhmässä ja sielläkin työstettiin vain malttamista, rauhoittumista ja hiljaisen keskittynyttä mielentilaa. Vähitellen jotain toivoa herättävää alkoi näkyä ja saatiin tehtyä hyvässä mielentilassa jotain.


Kymen nuorten tokoringin treenit olivat kesäkuussa Lahdessa ja Oili taas koulutteli meitä. Hänestä Leo oli hienosti edistynyt ja minulla hyvä ote siihen. Leo teki niissä treeneissä liikkeet hiljaa. 


Saatiin myös apu noutoon, joka kiihdytti sitä liikaa. Se ei ikinä karannut kapulalle, mutta nytkähteli ja lukkiutui siihen liikaa. Laitettiin nami sen eteen ja sen piti kapulan heiton jälkeen syödä nami (vaikka ei olisi siitä piitannut) ja sitten vasta tuli lupa noutaa. Nyt sillä ei tuu mitään ylikierroksia heitosta, koska ei edes oleta, että pääsee heti noutamaan. Nyt välillä vaan teeskentelen pudottavani namin, välillä en te sitäkään ja useimmiten laitan namin.


Ruudussa haettiin ohjeita ruudun sisäisen paikan hahmottamiseen ja todettiin, että Leolla käsitys siitä kyllä on. Se osaa läheltä hakea oikean kohdan. Ongelma on ehkä stopin jälkeinen valuminen. Leon paras älynväläys treeneissä on ollut siirtää kosketusalusta siihen kohtaan mihin itse haluaa ja asettua sen päälle seisomaan. Eli se keksii kyllä omia juttuja. Saatiin ohje tehdä vaihtelevia matkoja ja käyttää kosketusalustaa pidemmistä lähetyksistä. Ja silloin kun on alusta, ei anneta "seis"-käskyä, vaan annetaan sen itseä etsiä paikka.



Ihan uusi ongelma on kauhea hyöneisfobia, jonka takia paikkaistuminen on erittäin haastavaa. Lisäksi nyt kun liikkeitä on pakko treenata enemmän, alkaa taas tulla sitä ääntäkin. Silloin tekeminen loppuu tietenkin. Huoh... Ihan ikuinen suo tää toko on. Tosiaan edustetaan Saimaan alaosastoa colliemestiksissä ja ollaan tokon SM-kisoissa joukkueessa, joten jotain pitäisi saada treenattuakin. Nuoren uroksen kanssa niissä häiriöissä (monta kehää rinnakkain) voi olla haastetta. Mutta yrittänyttä ei laiteta! (Kaikki kuvat kiitos Pauliina Havo!)

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Näyttelyt, hakuleiri ja Mikkelin agilitykisat

Täytyy yrittää pitää blogia ajan tasalla, vaikka kesälomamoodissa meinaa laiskuus iskeä. Viikon verran ollaan rentouduttu mökillä, tosin pari koiramenoa on siihenkin saatu ujutettua. Eilen kävimme moikkaamassa Leon kasvattajaa ja Peppi-siskoa pitkästä aikaa. Oli kyllä kiva nähdä niin ihmisiä kuin koiriakin.

Toukokuun lopussa käytiin Suvi-Kareliassa. Meillä oli oikein kunnon joukko Koiruuksia paikalla!

Tässä poseeraavat Lola, Lennu, Sisko, Metka ja Leo.

Arvosteluja ei ole näkynyt sitten näyttelyn. Leo sai ERIn ja oikein kivan arvostelun. Ainoa kritiikki koski yllätys yllätys kyömykuonoa. :D Tapasin ensimmäisen kerran Metkan ja ihastuin. Kyllä näissä mummokoirissa on jotain vastustamatonta. Meidän "mummokoira" näki pitkästä aikaa näyttelyissä kasvattajansa, mikä oli yksi syy Sannin ilmoittamisessa sinne. Sannille näyttelyissä heltisi ainoastaan H. Itse arvostelu oli kuitenkin hyvä, lukuunottamatta mainintaa, että pudonnut selkälinja laskee arvosanaa. Ihan totuudenmukaista, kyllä sen selän pehmeyden huomaa itsekin. Sanni ei edesauttanut asiaa sillä, että sitä ei kiinnostanut esiintyminen tippaakaan ja se keskittyi nurmikon hyviin hajuihin.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oltiin Imatran palveluskoirayhdistyksen hakuleirillä. Kouluttajana oli Ari Stark. Perjantaina tavattiin ilman koiria ja käytiin lähtötilanne läpi. Meillä ei kauheasti ollut kerrottavaa, kun edellinen kesä meni aika lailla ohi meiltä.

Leo lähdössä etsimään "ukkoa".

Lauantaina päästiin tosi toimiin. Kaikenlaista tuli ilmi leirillä. Treenattava ei kesken lopu. Kouluttaja-Arin kommentti oli ekan kierroksen jälkeen Leosta, että ei siltä virta ainakaan lopu. Leo saisi mielellään juosta vähän hitaammin, niin ei turhaan väsyttäisi itseään ja nenäkin olisi paremmin auki. Ei sillä kyllä mitään väsymisongelmia ollut, mutta pitempää pätkää tehdessä nuo rakettilähdöt kostautuvat. Alueelle tulo oli hirveää vetämistä ja kiihkoilua. Minkäs teet, kun se ei halua parhaitakaan herkkua tai lempilelua, kun se haluaa niin kovin päästä hommiin.  Arin mielestä sille on turha alkaa hirveästi mitään tekemään, kun se lähetyksessä on hallinnassa ja sen meno ei enää alueella ole holtitonta. Ja sain sen aina keskilinjalle kutsuttua halutessani. Toki saatiin ohje harjoitella yhdessä kulkemista muualla kuin hakualueella ja siirtää se sitten sinne. Ja hallintaan mein tulee Arin mielestä panostaa. 



Leo teki elämänsä ekat treenit, missä oli tarkoituksella tyhjiä pistoja. Ne eivät ole sille mikään ongelma. Ainoa oli, että se todella monta kertaa pyrki kääntymään väärään suuntaan upottuaan ensin syvälle alueelle. Olisi tarkistanut vanhoja piiloja tms. Sitä suoraan uppoamista ja oikeaan suuntaan kääntymistä pitää nyt muutama treeni harjoitella, että palautuu mieleen. Varmaan ihan kokemattomuutta ja treenien vähyyttä tuo on, enkä usko, että Leolla on edes vahvaa mielikuvaa, miten oikeaoppinen laatikkopisto tehdään. Ei sitä ole sille opetettukaan, joten mistäköhän johtuu... Ongelmana oli myös voimakas pyrkimys jäljestää takakautta piilolle. Positiivista oli, että sen sai lähettää ja huutaa pois ja lähettää uudelleen vaikka kuinka monta kertaa, ilman että se olisi vaikuttanut motivaatioon. Maalimieskäytöstä pitää miettiä. Yhden luota haki niin lennosta ja niin hiljaa rullan, ettei maalimies juuri huomannut ja toisen selkää pitkin käveli ja testaili, elääkö se. Näytölle menossa ei ollut ongelmia, vaikka kerran se hetkeksi unohti, missä poterossa maalimies olikaan. Ratkaisi sen kuitenkin itse. Näytöltä paluu on ihan hirveää valjaissa roikkumista. Se ei ole kiinnostunut nameista tai mistään muustakaan kuin seuraavalle lähetykselle pääsemisestä. Ei tietoakaan hallitusti yhdessä kulkemisesta! 



 Esineruudussa oli omat huvinsa, kun Leo sitkeästi merkkasi kreppinarun, millä alue oli merkitty ja pohti kuumeisesti, millä hän hakee sen minulle puusta. Voi Leo... :D Olin muutenkin ajatellut, että esineruutu on meidän vahvuus, mutta ei se sitä ollut. Leon taktiikka on juosta ihan hirveetä vauhtia ja silmillään se etsii eikä nenällään. Nyt kun esineet olivat oikein viimeisen päälle piilossa risukasan alla, ei se ollutkaan helppoa. 

Leolla on kuitenkin hillitön motivaatio esine-etsintään ja se tuo vauhdilla löydetyt esineet. Myös palautus toimii. Joten siihen tarvitaan vaan sitä, että esineet pitää piilottaa niin hyvin, että se ei löydä niitä ilman nenää. Itse olen aina vaan ruudussa kulkiessani heittänyt ne jonnekin ja on ollut sattumaa, jäävätkö esille vai putoavatko varpujen alle.

Leiri oli kyllä antoisa ja muutenkin kiva. Edes rankkasateet eivät tunnelmaa pystyneet latistamaan. Mikä voisi olla parempi tapa viettää viikonloppu kuin metsässä touhuten koirien kanssa sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa on mukava olla? Ei mikään. Siinä on kaikki elementit kohdillaan. Toivoisin vain enemmän aikaa, että päästäisiin tänä kesänä edes vähän useammin hakumetsään kuin viime kesänä. Jälki olisi helpompi laji, kun sitä voisi treenata yksin. Mutta toisaalta juuri porukassa treenaaminen tekee lajista niin mukavan.

Ehdittiin vielä ennen mökille tuloa käymään Mikkelissä juoksemassa kaksi agilityrataa. Ensimmäiseltä radalta napsahti nollavoitto tuloksella -15,54 ja toinen LUVA! Jee! Oli niin hieno puomin alastulon kontakti, että se oli melkein LUVAakin parempaa. Leo jäi sinne, vaikka itse liikuin ja malttoi odottaa vapautuskäskyä. Muuten tuo olikin ainoa kohta, missä liikuin. Oli flunssainen olo ja jalat ei tuntuneet liikkuvan mihinkään. Onneksi Leo liikkui! Toiselta HYL ja sen syynä oli erikoisen näköinen rengas, jota Leo ei heti hoksannut esteeksi. Meni uusimalla sen, mutta ehti siinä yhden toisenkin hypyn suorittaa samalla. Nyt kesä- ja heinäkuu agility jää jonnekin taustalle, on niin paljon muuta.



Jatketaan vielä loppuviikko leppoisaa mökkielämää ennen kotiinpaluuta. Lauantaina mennään Vappu Alatalon hyppytekniikkakoulutukseen Haminaan. Sannin kanssa pitäisi myös ehtiä edes kerran rallytokotreeneihin, koska 4.7. ollaan menossa koularin metsästykseen Hämeenlinnaan. Itse en kylttejä omista, mutta jospa jonkun kaverin saisi houkuteltua... Leon kanssa pitäisi myös alkaa todenteolla valmistautumaan tuleviin koitoksiin. Jospa seuraavan kerran blogiin tarttuessani saisin nostettua kissan eli tässä tapauksessa tokon pöydälle.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Tulosrikas viikonloppu

Kavereiden yllyttämänä ja hetken mielijohteesta ilmoitin Sannin rallytokokokeisiin Lappeenrantaan. Olimme muutaman kerran käyneet rallya treenaamassa ja todenneet, että se on Sannista kivaa. Lopulta saimme peruutuspaikan jo edeltävällekin päivälle, joten saimme kaksi starttia mahdutettua viikonloppuun. Perjantaina ralleilimme ihanassa kelissä täydet 100 pistettä ja sijoituimme 2/29. Tuomarin kommentti "koko rata kieli ulkona ja korva nurinpäin" herätti hilpeyttä. Ikävä kyllä kuvaaja uinaili ja radasta on todistusaineistona vain loppuosa. Sannin suunnattoman innon siitäkin jo aistii... :)




Lauantaina ralleiltiinkin sitten tihkusateessa. Sanni oli yhtä fiiliksissä kuin edeltävänäkin iltana ja saavutti jälleen täydet 100 pistettä ja alokasluokan voiton. Tuomarin kommentissa luki: "kaunista katsottavaa. Upea kontakti." Sannin ikää (syksyllä 10v) hän ihmetteli vielä palkintojen jaossa. Kokeissa oli useita virkeitä veteraaneja ja voimme rallytokoa lämpimästi suositella muillekin ikääntyville koirille. Siellä ei tarvitse olla niin justiinsa pilkun tarkka. Tuolla keulimisella ja edistämisellä ei taitaisi enää tokokokeisiin olla menemistä.

Kuva: Leena Kantanen

Mitään himoharrastajaa minusta ei taida tulla, mutta kyllä me Sannin kanssa ilman muuta rallytokoa jatketaan. Ja varmasti mennään kokeisiinkin.


Sunnuntaina oli Leon vuoro loistaa. Suunnattiin Kotkaan agilitykisoihin. Ensimmäisellä radalla tulos 5, koska minä pilasin kepit ihan itse. Tehtiin ne kaikessa rauhassa alusta. Toisaalta herra colliekin lähti yhdessä kohtaa juoksemaan ihan väärään suuntaan kohti putken kuollutta kulmaa ja jouduin huutamaan sen takaisin. Sijoitus radalta 2 ja sieltä ei tullutkaan kuin kaksi tulosta. Keskimmäinen rata oli aivan Leon oma show. Se kävi niin kuumana jo ennen rataa, että arvasin ennalta loputuloksen. Ihan täydellinen kontrollin puute, se sinkoili minne sattuu ja juoksi varmaan parin radan edestä. Ehkä tästä suivaantuneena lähdin itse täysin toisella asenteella viimeiselle hyppyradalle. Tuomarikin sanoi jälkeen päin, että minusta oikein aisti, että ajattelin, että nyt prkle tehdään nolla. Käskyt olivat tiukkoja ja ohjaus määrätietoista eli just mitä Leo-eläin tarvitsee. Kaikki persjätöt korvattiin takaaohjauksella, koska en niihin ehtinyt, mutta sain pidettyä Leon oikeassa kurssissa. Tuloksena nollavoitto ja meidän ensimmäinen LUVA! Jee! Hihnaakaan ei oltu tuotu maaliin, kun kaikki jäivät kuulemma henkeä pidätellen seuraamaan suoritusta. :D Aika oli -13,15 ja etenemä 4,52m/s. Melkoista haipakkaa ottaen huomioon, että ohjausratkaisut eivät optimaalisia olleet.


Hienot palkinnot olivat kotkalaiset varanneet ja kisat sujuivat iloisen leppoisissa tunnelmissa. 

Ehkä vähän jäi kaivelemaan se, että minun pitää ehdottomasti olla tarkka kisoissa kontaktien kriteeristä. Leo haki hyvin puomin alastulon, mutta lähti siitä molemmilla radoilla ennen vapautuskäskyä. Vaikka sapettaa ottaa hyllyjä periaatteessa virheettömästi suoritetusta puomista, noihin tilanteisiin pitää kyllä puuttua. Kontaktit on maailman helpoin pilata ja koira kyllä huomaa eron, jos kisoissa on eri vapaudet kuin treeneissä. Sama pätee lähdössä pysymiseen, jossa toistaiseksi meillä ei ole ollut ongelmia. Mutta voin kuvitella, että sitäkin koetellaan vielä...